Julkaistu: 14.04.2018 07:10

"Meidän on tehtävä eri tavalla"

  • Päävalmentaja Antti Pennanen hakee seuraavalta kaudelta tasaisuutta ottelusta toiseen.

HPK ei riisu tulevien vuosien tavoitteistaan pudotuspelejä, ei myöskään mestaruusmahdollisuutta, vaikka päättyvä kausi meni paljon odotuksia heikommin.

– Urheilussa ei voi lähteä muusta asetelmasta kuin siitä, että halutaan voittaa. Aina se ei onnistu, mutta ilman menestymishaluja ei ole kilpaurheilua, HPK:n hallituksen eroava puheenjohtaja Jari Koskinen tiivistää seuran tulevaisuuden.

Arkitodellisuudessa hämeenlinnalaisseura on tiukan paikan edessä, kun menneen kauden heikko menestys poiki myös ennakoitua heikomman taloudellisen tuloksen. Taloudella mitaten ero suurien ja pienten seurojen välillä kasvaa koko ajan. Tämä ero näkyy pelaajabudjeteissa – kaikissa seurojen toiminnoissa.

– Sen vuoksi meidän on tehtävä jotakin paremmin, eri tavalla kuin muut, koska ei ole samoja taloudellisia resursseja, Koskinen pohtii.

Hän myös painottaa seuran merkitystä seudullisena toimijana, ei pelkkänä kilpaurheilullisena yhteisönä.

– HPK yhdistää edelleen seutukuntaa.

 

Päävalmentaja Antti Pennanen myöntää päättyneen kauden menneen pahasti alle odotusten.

– Epäonnistuttiin osassa hankinnoista. Monista eri syistä johtuen syksy oli joukkueen ja yksittäisten pelaajien osalta epätasainen. Tilanne parani kohti kevättä merkittävästi, mutta ei tavoitteiden täyttämiseen saakka.

Tästä seuraa Pennasen mukaan suoraan se, että tiedonhallinta pelaajarekrytoinnissa korostuu.

– Toisaalta se merkitsee myös sitä, että HPK-taustaiset pelaajat saavat varmasti enemmän vastuuta kuin aikaisemmin. Tästä on puhuttu, nyt se myös toteutuu.

Antti Pennanen näkee nuorissa runsaasti sellaisia tulevaisuuden tähtipelaajia, joilla on tie auki NHL:ää myöten.

– Kahdesta viiteen pelaajan on pian tyrkyllä isommille jäille.

Julkisuudessa paljon spekuloitu urheilujohtajan palkkaaminen valmennuksen tueksi olisi Pennasen mielestä iso apu, mutta vastaavasti pienen budjetin seurassa on mietittävä tarkkaan, käytetäänkö raha urheilujohtajaan vai pelaajapalkkioihin – tai johonkin aivan muuhun.

– Se on fakta, jonka kanssa on elettävä. Valmennuksessakin on tehtävä kaikki pienet asiat tarkkaan miettien kokonaisuutta unohtamatta.

Pennanen sanoo olevansa tällä hetkellä levollinen ensi kauden joukkueen osalta. Seura julkistaa uusia sopimuksia huhtikuun lopulla, viimeiset hankinnat jäävät syyskesään.

– Jääkiekkomarkkinat muuttuivat merkittävästi KHL:n synnyn myötä. Enää tänne ei pysty rahtaamaan taiturimaisia tsekkejä aikaisempaan malliin. Tämänkin vuoksi tiedonhallinta uusista hankinnoista on oltava tarkkaa ja ajankohtaista.

 

HPK:n liikevaihto laskee päättyvällä kaudella noin 500 000 euroa edelliskauteen verrattuna. Pudotuspelien tuottojen poisjääminen sekä ottelutuottojen väheneminen toivat miinukset. Tappiota tulee vähintään 100 000 euroa.

– Palkkasäästöjä raavittiin 150 000 euroa. Myös ulkopuoliset liiketoiminnot, muun muassa Elofest, Spengler cup ja pelaajaoikeustuotot kasvoivat. Lisätuloja haetaan jatkossakin muualta kuin varsinaisesta kiekkobusineksesta, HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen sanoo.

Tulevien viikkojen aikana HPK:ssa tulee pohdittavaksi myös naisjääkiekkoilun asema, kun Mestaruusliigan lentopallonaiset eriytyvät omaksi yhdistyksekseen.

– Muutamia nykyisistä HPK Naisten tukijoista on jo ilmoittautunut olevan edelleen naisjääkiekkoilussa mukana, mutta toteutusmallia ei ole ratkaistu. Pelkästään osakeyhtiön kontolle naiskiekkoilu ei voi jäädä, mutta on olemassa muitakin ratkaisumalleja. Neuvottelut ovat käynnissä, Toivanen avaa naisjääkiekkoilun nykytilannetta.

Julkaistu: 25.04.2018 08:00
Multiple images

Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten yhdestoista urheilutietäjä-visa kertoi jälleen sen, että seutukunnalta löytyy tukku todellisia urheilutietäjiä. Hattulalainen Atte Peltola uusi vuoden takaisen voittonsa niukasti ennen jo aikaisempina vuosina kaksi voittoa hankkinutta Eetu Lehtistä.

Julkaistu: 25.04.2018 07:20
Multiple images

Hämeen liitto innostaa Kanta-Hämeen kuntia uudenlaisiin ratkaisuihin kaavoituksessa ja rakentamisessa. Maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen sanoo asumiseen liittyvien linjanvetojen vaikuttavan niin alueen elin- kuin vetovoimaisuuteen sekä asuinviihtyvyyteen.

Julkaistu: 25.04.2018 07:10

Ojoisilla jätettiin kansalaisaloite

Nuorille lisää harrastuksia!

Kansalaisaktiivisuudestaan tunnettu Ojoisten kaupunginosa Hämeenlinnassa jätti kaupungin luottamus- ja virkamiesjohdolle maanantaina kansalaisaloitteen nuorten harrastustoiminnan lisäämisestä. Kansalaisaloitteen takana ovat Pro Ojoinen sekä Ojoisten lastentalon vanhempaintoimikunta.