Julkaistu: 16.05.2018 07:00

Lähde kesämatkalle linnaan!

  • Linnan kesään kuuluvat tietenkin myös taistelut ja turnajaiset.

Keskiaikaisessa linnassa kuljet samoissa huoneissa, joissa on eletty jo satoja vuosia sitten. Sen saleissa huokuu loistelias hovielämä, ja muureissa näkyy puolustamisen historia. Linna tarjoaa oivan portin Hämeen rikkaaseen ja pitkään menneisyyteen.

 

Tänä kesänä museovieraille on tarjolla vielä tavallistakin monipuolisempi kesäohjelma. HOHTO ‒ Suomalainen hopea 1600–1830 -näyttely avautuu 18. toukokuuta ja esittelee suomalaisten hopeaseppien ainutlaatuisia taidonnäytteitä. Ylellisyysesineiden taitavasti kaiverretut koristeet, nimikirjaimet ja vaakunat kertovat hopeaseppien huikeasta käsityötaidosta ‒ oliko Suomi sittenkään Ruotsin valtakunnan köyhä itäinen maakunta?

 

Samalla kun juhlitaan HOHDON avautumista Rohan Tallit ja Kansallismuseo järjestävät linnassa mahtavan Juhana Herttuan ajan viikonlopun 19.–20. toukokuuta. Vanhojen muurien sisällä sukelletaan Erik Spåran aikaan ja linnan huoneet, hallit ja piha täyttyvät toiminnasta.

Ohjelmassa on koko perheelle musiikkia, narreja, jonglöörausta, äkseerausta ja tietysti turnajaisia sekä kauppiaita, jotka ovat saapuneet runsaslukuisina eri puolilta Baltiaa. Musketööripäivä järjestetään 16. kesäkuuta ja 28. heinäkuuta vuorossa on perinteinen Vanaja Tournament, joka on keskiaikaisen buhurt-kamppailulajin suurin Suomessa järjestettävä turnaus. Luvassa on jälleen kansainvälistä tunnelmaa ja laadukkaita otteluita.

 

Linnanpuiston ja Linnanniemen alueella vietettävä Hämeen keskiaikafestivaali 15.–19. elokuuta on Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy:n järjestämä vuosittainen tapahtuma. Lisäksi linnassa järjestetään yleisöopastuksia sekä tilauksesta maksullisia linnakierroksia.

Ritarisalissa voi nyt tutustua haarniskoihin ja miekkoihin. Suomalaissyntyisen eversti Henrik Klasson Flemingin (1584‒1650) kullanhohtava, 1600-luvun alkupuolelta oleva messinkipellistä tehty haarniska on erittäin harvinainen.

 

Lastenkierroksia linnassa järjestetään 18.6.‒31.7.2018 tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 11, 12, 14 ja 15. Kierros kestää noin 45 minuuttia. Lasten tulee osallistua kierrokselle huoltajan kanssa.

Museokaupasta löytyy suosittuja matkamuistoja ja kesäkaudella vieraita palvelee Museokahvila, jossa on tarjolla virvokkeita ja pientä purtavaa museon aukioloaikoina. 1.6‒17.8 välisenä aikana tarjolla on lisäksi päivittäin myös maistuva keittolounas klo 11‒15.

Aukioloajat

Hämeen linna, Kustaa III:n katu 6,

2.5.–31.5. ma–pe klo 10–16, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 11–16.

1.6.–14.8. päivittäin klo 10–17, suljettu juhannusaattona 22.6.

15.8.–16.12. ti–pe klo 10–16, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 11–16, ma suljettu.

 

 

Julkaistu: 26.05.2018 07:25
Multiple images

Kaurialan koulun 8-luokkalaiset venäjänkielen - ja kuvataiteen ryhmien oppilaat tekivät opintomatkan Pietariin 23.–27.4. Matkalla oli mukana 17 oppilasta, neljä vanhempaa ja kaksi opettajaa.