Julkaistu: 21.06.2018 08:10

Mökkimaisemien inspiroima

  • Ensimmäisen satukirjansa julkaissut Marita Rainbird on tyytyväinen lopputulokseen. Hauhon kirkonkylän vanha raitti, mökkiä ympäröivä satumetsä ja risteilevät venereitit, kaikki nämä ovat inspiroineet kirjoittajaa satukirjan teossa.

Vihavuoden koskikahvilan pöytään istahtava Marita Rainbird ei peittele innostustaan. Hänellä on käsissään painotuore Sadelinnun satuja -kirja, ensimmäinen Books on Demand -kustanne.

Matka kirjahaaveesta valmiiksi kovakantiseksi oli pitkä; Rainbird kirjoitti kirjan ensimmäisen tarinan jo vuonna 2004.

Kilometrin päässä tapaamispaikasta sijaitsee Helsingissä asuvan Rainbirdin kakkoskoti, jota ympäröivä luonto on inspiroinut häntä jo vuosia.

Sadelinnun satuja vie lukijansa kiehtovalle matkalle Suomen luontoon ja vuodenaikoihin. Matkakumppaneina kulkevat eläimet.

Parikymmentä kirjan tarinaa valinoituivat luontevasti mukaan, sillä jokaisesta vuodenajasta on viisi tarinaa.

– Tarinat perustuvat todellisiin vuodenaikoihin, mutta ovat toisaalta täyttä mielikuvituksen tuotetta. Tässä kirjassa lehmät lentävät!

Rainbird on kirjoittanut kirjan rakkaudesta luontoon. Hän muistaa, miten jo lapsuudessa Etelä-Pohjanmaalla vanhemmat veivät luontoon ja maatiloille.

Vihavuoden kesäasukas Rainbird on ollut jo vuodesta 1995. Hän viettää mahdollisimman ison osan kesäkuukausista mökkinsä lähimetsissä ja ympäröivillä venereiteillä.

Luonnosta ammentaminen näkyy satukirjassa kuvailuna kaikilla aisteilla.

– En yhtään ihmettele, että Eino Leino sai suurimman inspiraationsa aikanaan Kukkialta, hän naurahtaa.

Afrikan slummeissa asuvien lasten parissa vuosina 2011-2016 projektitöitä tehnyt Rainbird tahtoo viedä satukirjansa myös maailmalle. Siksi kirja on käännetty ja painettu myös englanniksi. Englanti on myös Rainbirdin työkieli.

Kirjojen tarinat ovat yksi yhteen.

– Uskon, että katulapset voivat voimautua luovan kirjoittamisen, tarinoiden ja musiikin avulla. Keniassa käytimme satuja inspiraationlähteenä.

Rainbirdilla on aina muutama kirja odottamassa. Käsin kosketeltavan kirjan tekeminen oli kirjaharrastajalle erityisen tärkeää.

– E-kirjat ovat hyvä idea, mutta kyllä oikea kirja voittaa nenän edessä loistavan screenin, Rainbird sanoo.

Sadut ovat nyt yksissä kansissa. Kirjoittamista kymmeniä vuosia media-alalla työskennellyt Rainbird ei kuitenkaan aio jättää.

Saattaa olla, että lapsesta asti runoja kirjoittanut Rainbird julkaisee seuraavaksi esimerkiksi runokokoelman.

– Vaikka tykkäänkin satujen tavasta kertoa asioista ja inhimillistää eläimet. Se antaa vapautta tarinankertojalle. Myös Sadelinnun saduille saattaa olla tiedossa vielä jatkoa, kirjoittaja vihjaa.