Julkaistu: 04.07.2018 06:00

Toimittajalta

Jalkapallo tai ei mitään

  • AP SARJANTO

Jalkapallon MM-ottelujen tauoilla on mukava kuunnella vaihtuvia kommentaattoreita, jotka selittävät pelin hienouksia. Mutta sitten välillä tulee se aavemainen hetki, kun heiltä aletaan tentata syytä Suomen menestymättömyyteen jalkapallossa. Seuraa nolo hiljaisuus, olkapäiden kohauttelua ja naurahduksia, sekä joku selityksen yritelmä.

Suomi nyt vaan ei yksinkertaisesti ole jalkapallomaa, ei ainakaan vielä pitkään aikaan. Voiko se koskaan olla ja pitääkö sen olla?

 

Facebookissa on viime päivinä pyörinyt pari vuotta vanha Suomen Kuvalehden artikkeli, jonka mukaan ongelma on siinä, että juniorit treenaavat liikaa, harjoittelusta puuttuu leikinomaisuus ja lajivalinta pakotetaan tekemään liian aikaisin. Jutussa väitetään, että muualla maailmassa lahjakas nuori valitsee futiksen vasta 16-vuotiaana.

Jos näin on, en ymmärrä miksi Messi lähti Argentiinasta Barcelonaan 13-vuotiaana ja Cristiano Ronaldo jätti Madeiran taakseen ja itki koti-ikäväänsä Lissabonissa 12-vuotiaana. Tähdiksi haluavien perinteinen tie on ollut sanoa normaalille lapsuudelle moro. Futismaana sensaatioksi nousseessa Islannissa palloa potkivilla pikkuisilla pitää olla 5-vuotiaista lähtien lisenssoitu valmentaja. Ei sekään kovin leikinomaiselta kuulosta, kyllä siellä jotenkin päämäärätietoisia ollaan.

 

Manchester Unitedin legendaarinen valmentaja Alex Ferguson nimeää englantilaisen jalkapallonkin tason romahduksen syyksi Margaret Thatcherin politiikan: ”Opettajien työmarkkinariidan tuloksena monet opettajat lakkasivat järjestämästä kouluajan ulkopuolista liikuntatoimintaa ja seuraukset olivat karmeat. Pojat olivat aikaisin ymmärtäneet kovat harjoittelun tarpeen ja saavuttaneet korkean taitotason, sekä oppineet kurin ja saaneet jo nuorena kokemuksen kriittisen ja vaativan katseen alla pelaamisesta. Paljon tuosta katosi tuhkana tuuleen, kun opettajan roolin ottivat isät, sedät ja isoisät.” Ei ole leikkimielellä Sir Alexkaan.

 

Jalkapallomaat ovat sellaisia, jossa valtavalle joukolle ihmisiä mikään muu asia elämässä ei merkitse juurikaan mitään. Suuria pelaajia kasvaa köyhien esikaupunkien kivitorneissa tai hökkelikylissä asuneista lapsista, joilla ei ole vaihtoehtoista tulevaisuudennäkymää. He tottuvat tähtikulttiin jo varhain, pysyvät tuittuilevina teineinä ja aikuistuvat perinteisessä mielessä hyvin harvoin, ainakaan aktiiviuransa aikana. Opiskelut voi unohtaa, jos Fergusonia uskoo: ”Harvat pelaajat käyttävät aikaa opiskeluun. Se on yksi syy, miksi he pärjäävät kentällä. Jalkapallomanagerin tehtävä ei ole katsoa, että pojasta tulee biologi tai geologi, tai että hänen elämänsä on turvattu 40 tai 50 vuoden osalta. Managerin tehtävä on tehdä pojasta loistava jalkapalloilija.”

 

Futis maailman huipulla parhaimmillaan kaunista ja täynnä sankaritarinoita. Se on myös raakaa touhua, tulvillaan törkeitä lieveilmiöitä ja surullisia kohtaloita. Siellä eivät amatööriurheilun ihanteet tai periaatteet tunnu pätevän, eikä niillä ilmeisesti tulla ikinä myöskään pärjäämään, vaikka suomalaiset liikuntakasvattajat niin toivovat. Me kaikki tiedämme, että menestyksellä on kova hinta ja ehkäpä se on liian kova. Mutta miksi me haluamme uskotella itsellemme, ettei sitä jalkapallossa tarvitse maksaa?

 

 

Julkaistu: 11.07.2018 06:00

Toimittajalta

Vettä ja leipää

Tämän vuoden viljasadosta menetetään alkukesän Pro-Agrian arvion mukaan noin 30 prosenttia. Syynä on alkukesän kuivuus. Myös viime vuonna sää pilasi satokauden, joten viljasato on maassamme huono nyt jo kahtena perättäisenä vuonna.

Julkaistu: 27.06.2018 06:00

Mistä tietää, että on soittanut byrokratian linnakkeeseen? Siitä, että alkaa monotoninen konemusiikki, jonka väliin kuulee automaattipuhujan sanat ”Palvelemme hetken kuluttua, olkaa hyvä ja odottakaa”. Sitä kun tunnin kuuntelee, niin huonomuistisempikin osaa ulkoa tuon värikkään lauseen.